Johanna Lindvall

Johanna Lindvall

Johtavana talousasiantuntijana vastuullani on Finanssilan laskenta- ja konsultointitoiminnan johtaminen ja kehittäminen. Teemme töitä tiiviisti yhdessä, ja näin varmistetaan, että asiakkaan taloussuunnittelua hoitaa aina tehtävään sopivin henkilö. Itse työskentelen pääasiassa maatilojen yhtiöittämisten parissa, missä onkin riittänyt työsarkaa viimeisten vuosien aikana. Ala on varsin haastava, joten omaa osaamista on kehitettävä jatkuvasti. Agronomin tutkinto ja aikaisemmat työtehtävät maataloussektorilla ovat antaneet vankan perustan nykyisiin tehtäviin. Vuonna 2014 toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja aloitin lakiekonomin tutkintoon tähtäävät opinnot Vaasan yliopistossa. Talousoikeuden opiskelu on antanut syvällisen osaamisen yhtiö- ja vero-oikeudellisten ongelmien ratkaisemiseen. Tätä osaamista olen pystynyt hyödyntämään suoraan työssäni asiakkaiden hyväksi.

Taidan olla Finanssilalaisista ainut, jolla ei ole maatilaa kotona. Juureni ovat kuitenkin syvällä kalajokisessa perunamaassa, kiitos siitä kuuluu sedälle, jonka perunatilalla sain olla renkinä koko nuoruuteni.

Työn vastapainoksi harrastan monenlaista liikuntaa, vaikka vapaa-aikaa ei tahdo jäädä kahden ala-asteikäisen pojan äitinä. Kesällä meri ja Kalajoen ainutlaatuinen saaristo vetävät puoleensa.