Johanna Paalanen

Olen sivutoiminen maanviljelijä ja yhden lapsen äiti. Koulutukseltani olen agrologi (AMK) ja Finanssilan palkkalistoilla olen ollut alusta asti. Aikaisemmin olen tehnyt vastaavia laskentatöitä ja lisäksi olen ollut töissä maataloustoimistossa ja lypsykarjatilalla. En ole maatilan kasvatti, mutta ikuinen haaveeni oli omistaa oma maatila. Oman tilani ostin vuonna 2013.

Työtehtäviini kuuluu maatilojen investointi- ja talouslaskelmat sekä yhtiöittämiset. Työni on motivoivaa ja haasteellista. Joka päiväisessä työssäni tulee vastaan uusia tilanteita, joihin pitää löytää ratkaisu. Onnistunut toimeksianto on sellainen, että olen onnistunut antamaan vastapuolelle eväitä tulevaisuuteen.

Kylvö- ja puintiaikana minut löytää sieltä missä muutkin viljelijät ovat, eli pellolta. Muutoin vapaa-aika kuluu perheen ja hevosharrastuksen parissa.