Maatilayrittäjä, tiedätkö miten rahasi riittävät loppuvuonna?
Mikä neuvoksi, jos pelkkä mutu-tuntuma ei enää riitä talouden ennakointiin?
Vastaus on Finanssilan Talouden Työkalupakki.
Elämme edelleen varsin epävarmoja aikoja, ja tulevaisuuden ennustaminen on todella vaikeaa. Moni varmasti miettii, että kannattaako edes yrittää ennakoida tulevaa, kun tukien maksatuksesta ei ole tietoa, tuotantopanosten hinnat vaihtelevat, pörssisähkön hinta heiluu ja euribor:kin on alkanut sotkemaan suunnitelmia.
Kyllä kannattaa. Yllättävän moni tekijä maatilojen tuloissa ja menoissa on kuitenkin edelleen melko hyvin ennustettavissa. Tuotantomäärät ovat tiedossa, joten muuttuva tekijä on vain hinta, mikä sekin on kohtuudella tiedossa ainakin pari kuukautta eteenpäin. Muuttuvien kulujen osalta sama juttu, määrät tiedetään, ja vain hinta elää, eikä sekään kaikkien tuotantopanosten kohdalla. Kiinteät kulut ovat nimensä mukaisesti kiinteitä vuodesta toiseen, ja kaikkiin hintoihin on jo aika lailla valunut yleisestä kustannusten noususta aiheutunut tasokorotus. Eli vaikka tulevaisuus vaikuttaa sumuiselta, niin ei se ihan hernerokkasumua kuitenkaan ole. Kun kohtuullisella varmuudella tiedetyt tulo- ja menoerät on laitettu budjettiin, niin sumu alkaa jo hälvetä.
Finanssilan Talouden Työkalupakki avuksi budjetointiin
Budjetin laadinta ei ole mitään rakettitiedettä, mutta työlästä se on ilman kunnon työkaluja. Finanssilan Taimi -paketti on maatiloille räätälöity budjetointityökalu, jonka avulla saat ajantasaista, helposti ymmärrettävää talousdataa yrityksesi johtamisen tueksi.
Parhaan pohjan toimivalle budjetoinnille antaa sähköinen taloushallinto, josta kirjanpidon toteutuneet luvut siirtyvät automaattisesti kuukausitasolla budjettiraporttiin. Näin kassavirtaa voidaan ennustaa jopa seuraavat 12 kk eteenpäin. Kassavirtaennusteen lisäksi budjetointityökalu antaa ennusteen tilikauden tuloksesta ja taseen erien kehityksestä.
Kun budjetti laaditaan määrien ja a-hintojen perusteella, niin jommankumman muuttuessa budjettia on helppo päivittää. Nähdään, jääkö kassaan pelivaraa ja jos jää, niin milloin. Jos taas kassa näyttää painuvan pahasti miinukselle jossain kohtaa vuotta, niin on helpompi ryhtyä miettimään konkreettisia toimenpiteitä tilanteen vakauttamiseksi.
Budjetoinnin hyödyn huomaa konkreettisesti silloin, kun voi nukkua yönsä rauhassa, tai kun voi käydä pankin kanssa keskustelua loppuvuoden rahoitustilanteesta hyvissä ajoin etukäteen. Budjetointia tarvitaan erityisesti haastavina aikoina, mutta myös sitten, kun tunnelin päässä alkaa näkymään valoa ja on aika suunnitella tulevaa ja uusia investointeja.
Neuvontakorvaus jatkuu ja uudistui
Maatilojen neuvontakorvaus jatkuu vuosina 2023 – 2027, ja kaikilla maatiloilla on neuvo -rahaa käytettävissä 10 000 euroa. Neuvo -rahaa voi käyttää mm. budjetointiin ja nyt myös liiketoimintasuunnitelmien laadintaan ja laskelmiin. Kysy lisää!
Johanna Lindvall
johtava talousasiantuntija
Finanssila Oy