Elina Jaakola

Aloitin Loimaan toimipisteen palvelupäällikkönä kesäkuussa 2021. Työnkuvani on monipuolinen, sillä tehtäviini kuuluu taloushallinnon tehtävien lisäksi myyntiä, markkinointia ja kaikkea mitä toimipisteen käynnistäminen ja arjen pyörittäminen eteen tuo. Haluan auttaa maatalousyrittäjiä ymmärtämään yrityksensä taloutta ja odotan innolla pääseväni tekemään yhteistyötä heidän kanssaan.

Aiemmin olen työskennellyt tilitoimistoissa ja asiakkaina on ollut paljon maatiloja, myös osakeyhtiömuotoisia. Kokemusta on kertynyt, mutta aina voi ja pitää kehittyä lisää. Tässä työssä kun täytyy jatkuvasti olla selvillä muuttuvista ohjeista ja säädöksistä. Työn ohessa tuleekin opiskeltua yleensä aina jotakin ja toivon kehittyväni edelleen maatilojen talouden asiantuntijana.

Maatilan arki on tuttua minulle myös muuten kuin lukujen kautta: lapsuudesta kotoa ja nykyisin puolison maatilalta. Vapaa-aikani kuluu partion, luottamustehtävien ja yhdistystoiminnan parissa. Jos näiden lisäksi ehdin vielä jotakin muuta harrastaa, niin tartun kirjaan ja käperryn sohvan nurkkaan.